Käyttäjät ja oikeudet

Käyttäjien ja käyttöoikeuksien määritteleminen
Ominaisuus on käytettävissä ainoastaan tilitoimistoille tarkoitetuissa Kitsas Pro -tilauksissa

Ryhmä- ja käyttäjäkohtaiset oikeudet

Ryhmäkohtaiset oikeudet koskevat ryhmän kaikkia kirjanpitoja sekä kaikkia alaryhmiä, joille kyseiselle käyttäjälle ei ole erikseen määritelty oikeuksia. Tilitoimiston työntekijöille on suositeltavaa määritellä oikeudet ryhmätasolla, jolloin niiden hallinta on yksinkertaisempaa.

Ryhmän voisi ajatella mappikaapiksi ja ryhmäoikeuden avaimeksi tähän kaappiin. Tällöin toimistotasolle myönnetty käyttöoikeus vastaisi yleisavainta toimiston kaikkiin mappikaappeihin.

Suorat oikeudet ovat yksittäiseen kirjanpitoon liittyviä oikeuksia, esimerkiksi yrittäjälle itselleen tai tilintarkastajalle.

Oikeuksien määritteleminen

Ryhmään lisätään käyttäjä Käyttäjät-välilehden Uusi käyttäjä-painikkeesta. Samalla välilehdellä on painikkeet myös oikeuksien muokkaamiselle ja käyttäjän poistamiselle ryhmästä.

Uusi käyttäjä-painiketta käytetään riippumatta siitä, onko käyttäjällä jo käyttäjätunnus tai oikeuksia johonkin muuhun tilitoimiston ryhmään. Jos käyttäjätunnusta ei ole vielä olemassa, lähetetään käyttäjän sähköpostiin ohjeet ja linkki käyttäjätunnuksen aktivoimiseksi.

Käyttäjän oikeudet

Käyttöoikeudet voidaan määritellä määräaikaisiksi (Voimassa-aikaväli) tai toistaiseksi voimassa oleviksi.

Pikavalinnalla voit määritellä oikeudet jonkun aiemmin määritellyn pikavalinnan mukaiseksi.

Kirjanpidon käyttöoikeudet

Ryhmien Tositeet, Laskut, Laskujen kierto, Raportit ja Ylläpito valinnat ovat kirjanpitojen käyttöoikeuksia.

Emme suosittele Käyttöoikeuksien myöntäminen -oikeuden käyttämistä tilitoimistoille. Valintaa tarvitaan oikeuksen hallintaan Asetukset-välilehden kautta, ja suosittelemme keskitettyä oikeuksien hallintaa Toimisto-välilehdellä (oikeudet Yksittäisten käyttöoikeuksen myöntäminen ja Käyttäjäryhmien muokkaaminen).

Ryhmään liittyvät oikeudet

Tilitoimisto

KäyttöoikeusMerkitys
Kirjanpidon luominenUuden kirjanpidon luominen
Kirjanpidon siirtäminen ja poistaminenKirjanpitoon liittyvän tuotteen vaihtaminen, kirjanpidon siirtäminen (oikeus vaaditaan sekä nykyisessä että uudessä ryhmässä), kirjanpidon poistaminen
Yksittäisten käyttöoikeuksen myöntäminenYksittäisten kirjanpitokohtaisten oikeuksien myöntäminen tilitoimistonäkymässä, Kirjanpidon Suorat käyttäjät-välilehdellä.
TilitoimistonäkymäTilitoimistonäkymä ja kirjanpitojen selaaminen käyttäjälle, jolla ei ole muita tilitoimistojen hallintaoikeuksia.

Hallinta

KäyttöoikeusMerkitys
Käyttäjäryhmien muokkaaminenRyhmäkohtaisten käyttöoikeuksien myöntäminen, muokkaaminen ja poistaminen
Ryhmien muokkaaminenUusien ryhmien lisääminen, ryhmien uudelleennimeäminen ja poistaminen, pikavalintojen muokkaaminen
Varmenteiden hallintaTilitoimiston varmenteen lisääminen ja poistaminen
Kirjautumistietojen selaaminenKirjanpitojen kirjautumistietojen (käyttäjän nimi, kirjautumisten lukumäärä ja viimeisin kirjaaminen) näkeminen
TukikirjautuminenKirjautuminen Tukikirjautuminen-toiminnolla täysin oikeuksin kaikkiin ryhmän kirjanpitoihin